Voinko jäädä vuorotteluvapaalle?

Voit jäädä vuorotteluvapaalle, jos kokoaikainen työsuhteesi samaan työnantajaan on kestänyt vähintään 13 kuukautta ennen vuorotteluvapaan aloittamista. Kokoaikatyönä pidetään työtä, jossa työaika on yli 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikatyöstä. 13 kuukauden ajanjaksoon voi sisältyä yhteensä enintään 30 kalenteripäivää palkatonta poissaoloa. Sairaudesta tai tapaturmasta johtuva poissaolo, sekä palkallinen että palkaton, rinnastetaan työssäoloon. Muusta syystä johtunutta palkatonta poissaoloa (esimerkiksi lomautus) voi olla 13 kuukauden aikana enintään 30 kalenteripäivää.

Vuorotteluvapaan edellytyksenä on vähintään 20 vuoden työhistoria ennen vuorotteluvapaan alkua. Kaikki eläkettä kartuttava työskentely, myös yrittäjänä toimiminen, luetaan työhistoriaan. Myös työt, joita olet tehnyt ennen kuin täytit 23 vuotta, voidaan lukea mukaan työhistoriaan. Työntekoon rinnastettavat ajat, esimerkiksi perhevapaat sekä varusmies- ja siviilipalveluaika kartuttavat myös työhistoriaa. Näitä työntekoon rinnastettavia aikoja voi olla työssäoloajasta enintään neljännes.

EU/ETA-maissa tai Sveitsissä tehty työ otetaan myös huomioon työhistoriaa laskettaessa.

Jos olet ollut vuorotteluvapaalla aiemmin, uudelleen vuorotteluvapaalle lähdettäessä työssäoloa pitää olla viisi vuotta edellisen vapaan päättymisestä.

Vuorottelukorvauksen rajoitukset

Et ole oikeutettu vuorottelukorvaukseen, jos

  • saat työnantajaltasi palkkaa, vuosilomapalkkaa tai muita korvauksia tai vastikkeita. Palkkana ei pidetä niitä luontaisetuja, joiden maksamisesta on sovittu vuorottelusopimuksessa.
  • suoritat varusmiespalvelusta, naisten vapaaehtoista asepalvelusta tai siviilipalvelusta
  • suoritat vapausrangaistusta rangaistuslaitoksessa
  • olet yli 2 viikkoa kestävässä kokoaikatyössä muulla kuin omalla työnantajallasi
  • harjoitat päätoimista yritystoimintaa
  • saat kansaneläkelain tai työeläkelakien mukaista vanhuuseläkettä, takuueläkettä, varhennettua vanhuuseläkettä tai yksilöllistä varhaiseläkettä
  • saat äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa
  • saa kuntoutusrahaa tai ansionmenetyskorvausta tapaturmavakuutuksen tai liikennevakuutuksen perusteella.

Vuorotteluvapaan käyttäminen on sidottu kulloinkin voimassa olevan työntekijän eläkelain mukaiseen vanhuuseläkeikään siten, että yläikäraja on vanhuuseläkkeen alaikäraja vähennettynä kolmella vuodella. Yläikäraja koskee vuonna 1957 ja sen jälkeen syntyneitä.